5/29/2011

taisetsuuuu

Viikko on edenny jotenki tosi kiireisenä, tänäänki oon vaan ajellu paikasta toiseen ja yrittäny siivoilla. Lähtöön ennää 23 päivää, eli n. 3 viikkoa. Sunnuntaisin oon host perheen kanssa skypetelly, paitsi tännään tehhään poikkeus, koska oon niin väsyny. En jaksais ees pittää silmiä auki, ja silti tahtosin tehhä kaikkee.

Oon hommannu matkavakuutuksen vuodeks ja ESTA -luvan. Toi ESTA:n täyttäminen tuotti vähäsen päänvaivaa mun passin takia. Yhdysvaltoihin mennessä pittää olla biotunnistepassi, ellei passia oo hankittu ennen 2006 vuoden lokakuuta. Oman passini oon hommannu maaliskuussa 2006, joten siinä ei oo sormenjälkiä, mutta sillä pittäis silti pystyä matkustaan. Eppäillyttää silti jotenki. Alinalle jonka kanssa lennän New Yorkkiin oltiin sanottu, että jokasella pittäis olla biotunnistepassi, mutta kuka tietää. Toivottavasti en jää kentälle kattoon kun kone nousee ilmaan.

Sitten asiaa vähän ohi aiheen. Haettiin isäntäperheeks jollekki japanilaiselle pari kuukautta sitte, ja oltiin jo ihan varmoja, että kaikki japsit ois jo saanu perheen. Mutta ei! Saatin sähköpostia Suomussalmen leirikoordinaattorilta vapaasta japsipojasta. Tai eihä se  vappaa ole, se oltiin jo pistetty meille! Heti ku pääsin lukemaan sähkäriä tervehdystä ja ensimmäistä lausetta pidemmälle, itkin jo sisäsesti, koska se japsi oltiin pistetty meille ajaks 22.7.-6.8. ja mistäköhän minä tuun vasta 29.7.? Harmittaa aivan kauheasti, koska nyt sille pittää ehtiä perhe ekaks kuudeks päiväks ja sitte se tullee meille 9 päivän ajaks. Toivottavasti sille löydetään se eka perhe! Jos ei, ni en tiiä mitä sitte tapahtuu. Harmittaa kyllä, jos se ei pääse meille ollenkaan, kun sois jo näin lähellä.

Tää blogi näyttää varmaan kauheen tylsälle, ku ei oo kuvia olleskaan postauksissa! Itte ainaki kuolisin tylsyyteen tämmöstä lukiessani........ Pittää kehitellä jottain kuvamatskua. Onneks ainaki sitte, ku päästään itte asiaan 3 viikon päästä!

5/19/2011

american eagle

Ennää reilu 4 viikkoo lähtöön! Aika tuntuu menevän kauheen noppeesti, kun miettii mitä kaikkea tapahtuu ennen lähtöä. Ens viikolla pittää käyä ainaki kerran Helsingissä, sitä seuraavalla on omat ylioppilasjuhlat, sitä seuraavalla pääsykokeita täällä ja ehkä Tampereella, ja sitä seuraavalla ehkä Lahteen, ja sitten jo lähenki. Aika vois silti kulua paljon noppeempaa!

Sain eilen sähköpostiin ja tänään kirjeestä lentoliput. Lippujen mukana tuli hyvä infopaketti lentoihin liittyen, mitä viime vuonna ei saatu.
Lennän tiistaina 21.6. Helsingistä New Yorkkiin 8h40min, oottelen kentällä melkeen 5 tuntia, ja sitte lennän Columbukseen, Ohioon 1h45minsaa. Takasin lennän 28.7. Columbuksesta Chicagoon 1h20min, ootan kentällä reilu pari tuntia, ja sitte lento Suomeen 8h55min. Lentäessä kerkee vuorokausiki vaihtua, eli oon täällä 29.7. Oon hirmu ilonen, että pääsen näkee New Yorkin ja Chicagonki ees lentokentältä.

Aini ostin tällä viikolla jo ensimmäiset tuliaisetki! Kolme muumipyyhettä, kun halvalla lähti K-Citymarketista. Musta tuntuu ettei jenkit tiiä muumeista mittään, mutta no worries kohta tietävät. Pittäis keksiä mitä muuta veis sinne päähän. Mitä viedä esim. alle 10v lapsille, joita tullee kuitenki näkemään paljon?

Nyt pittäis oikeesti skarppaa ja hankkia se matkavakuutus ja ESTA -lupapaperi..........

5/10/2011

Qasssshqaiii

  Eilen suunnattiin infotilaisuuteen Pieksänmäellä, ja matkalla oli ihan hauskaa. Päällimmäisenä mielessä Nissan Qashqai ja kattoikkuna, kun ajeltiin Mexicoon lähtevän Elinan (oli viime vuonna Brasiliassa!) ja meidän nuorisovaihtajan kanssa Pieksuun. Siinä autossa oli jo jotain semmosta japanilaista, mihinkä kerkes tottua viime kesänä, esim. peruutuskamera!

  Pieksänmäellä mentiin Seurojentalolle, missä kerrottiin enemmään tai vähemmän samat asiat kuin viimeki vuonna. Mitä ei saa tehdä, (mm. ajaa moottoriajoneuvoa ja hallussapitää mtn päihteitä), mitä pakata mukaan, kuinka rahojen kanssa toimia ja mitä pitäisi tehdä ennen matkaa jne. Muistilistalleni sujahti ESTA -paperin ja matkavakuutuksen hankkiminen. Olin nähtävästi ainut, jolla ei vielä ole matkavakuutusta! Tai sitten kukaan muu ei vaan uskaltanu viitata......

  Hauskinta oli Elinan seura, ja muutenkin kun oli jo kerran kuunnellut samat asiat vuosi sitten, eikä mikään oikein ollu enää uutta, niin juttukaveri vieressä oli ihan hyvä juttu. Toisella puolella istui Tommi, joka on menossa Japaniin. Kieltä ei kuulemma osaa ollenkaan, mutta siinähän sitä sitte oppii. Ainaki toivottavasti.
  Saatiin myös viirit, pinssit, hihamerkki, reppu ja paita jotka tossa kuvassa näkyyki. Reppu on miljoona kertaa hienompi ku viime vuonna, ja pinssejäki saatiin nyt 6 (yks tullee postissa), viime vuonna saatiin 5. Toi paitaki on hauska lisä, vaikka taian tyytyä pakkaamaan omia vaatteitani mukkaan. Toki voisin ottaa sen mukkaan ja pyytää kaikkia kirjottaa/piirtää siihen jottain!

  Oon isäntäperheenki kanssa lähetelly paljon sähkäreitä ja pari kertaa ollu Skypessäki! Skypessä oleminen on aina ihan hurjaa, kun ne puhhuu tietysti englantia ihan näin vaan, ja sitte minun pittää kääntää äiskälle ja iskälle mitä jenkit sannoo, ja sitte kääntää jenkeille mitä ä&i sannoo ja onhan minullaki sanottavvaa, ja ekalla kerralla ku Miiaki oli paikalla, ni! Aaahahah hirmusta sähläystä! Paras juttu tähän mennessä on ollu se, että 4-vuotias Olivia ossaa mennä tietsikalla kattomaan Justin Bieberin videoita. Haha oonki aina miettiny, että mistä ne videot saa niin paljon katseluita päivittäin.

  Tästä päivästä on tasan 6 viikkoo lähtöön, ja sen jälkeen oon toiset 6  viikkoo reissussa. Can't wait!